Työllistämisen avaimia tarjotaan Rinteelle Berliinistä ja Pariisista

Ilmailu-ja avaruusteollisuuden yhteistyö olisi avain Rinteen hallituksen määrällisen työllistämistavoitteen saavuttamiselle. Yksistään Suomen valtio ja Finnair ostavat tämän toimialan tuotteita runsaasti yli miljardin dollarin edestä vuosittain lähinnä Yhdysvalloista.

Ilmailu- ja avaruusteollisuus on Euroopan työllistäjänä ja huipputeknologioiden kehittäjänä keskeisessä asemassa. Ranskan ja Saksan valtioiden yli vuosikymmenien jatkuneen määrätietoisen teollisuuspolitiikan seurauksena Eurooppa muodostaa näillä toimialoilla varteenotettavan kilpailijan Yhdysvalloille. Samalla Euroopan riippuvuus Yhdysvaltalaisesta teknologiasta on näillä toimialoilla ratkaisevasti vähentynyt.

Toimialan Eurooppalainen ydin on Amsterdamiin EU yhtiönä rekisteröity Airbus konserni. Ranskan, Saksan ja Espanjan valtiot kontrolloivat tätä julkista pörssiyhtiötä strategisen määräysvalta osakkuuden ( n. 26 %) kautta. Yhdistyneet kuningaskunnat erosi tästä konsortiosta 2012, kun BEA liittyi Yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin keskeiseksi kumppaniksi. Ruotsalaisen Saab konsernin elinkelpoisuuden takaa sen keskeinen alihankkijarooli Airbusille.

Saksan ja Ranskan johto on jo vuosia pyrkinyt saamaan uusia valtiopartnereita tähän konsortioon. Kansleri Merkel ja Presidentti Macron ovat viimeisen viiden vuoden aikana tiheään esittäneet sekä yleisiä että yksittäisiä kutsuja tämän valtiollisen teollisuusyhteistyön laajentamiseksi( kuten Macron viime elokuussa konkreettisesti myös Suomelle). Tuorein esimerkki tulee Ranskan Ilmailu-ja avaruusteollisuus toimialayhdistyksen puheenjohtaja ja Dassault konsernin ( jossa Airbus merkittävä vähemmistöomistaja) Éric Trappeurin avoimessa kirjeessä ( Le Figaro 23.5 2019, s.19):

” Euroopan Unionin on sitouduttava kunnianhimoiseen strategiaan, jolla pyritään säilyttämään ( Euroopan) ilmailu- ja avaruusalan kilpailukyky, erityisesti Yhdysvaltoja ja Kiinaa vastaan, jotka investoivat voimakkaasti ja soveltavat tässä usein aggressiivistakin politiikkaa.”

Airbus konsernin emoyhtiö Airbus SE on siis tämän erittäin menestykselliseksi osoittautuneen poliittisen yhteistyön käytännön ilmentymä. Sen valtio-omistajien politiikkana on allokoida yhtiön investoinnit ja keskeinen tuotantokapasiteetti omistajamaihin niiden omistusten suhteessa. Tällä haavaa konserni työllistää Ranskassa ja Saksassa kummssakin vajaat 50 tuhatta työntekijää suoraan ja alihankintaketjujensa kautta epäsuorasti useita satoja tuhansia. Runsaat 4% yhtiöstä omistavassa Espanjassa yhtiö työllistää suoraan n. 12000 työntekijää.

Yhdistyneiden kuningaskuntien omistuksen jäänteenä ( ” the UK is one of the founding nation of the airbus consortium and one of the company's four home markets” , ks. airbus in the united kingdom , www airbus.com) yhtiö työllistää siellä erityisesti lentokoneiden siipirakenteita valmistavissa 25 tuotantolaitoksissan noin 14000 työntekijää. Airbus SE tiedotti vuosi sitten kesäkuulla Brexitistä johtuen lopettavansa kaikki investointinsa Yhdistyneissä kuningaskunnissa sijaitsevaan noin 100.000 ihmistä työllistävään alihankintaketjuunsa ja valmistelevansa 12000 henkeä työllistävien kahden keskeisimmän tuotantolaitoksensa siirtoa EUn alueelle.

Yksistään Suomen valtio ja Finnair ovat 90 luvulta lähtien ostaneet tämän toimialan tuotteita voittopuolisesti Yhdysvalloista vuosittain yli miljardin dollarin edestä. Suomen pienellä mutta osaavalla avaruus- ja ilmailuteollisuus toimialalla toimii noin 160 yritystä, ja se työllistää noin 1600 henkilöä, generoiden n. 1,4 Mrd euron liikevaihdon, josta vientiä noin 50%. ( ks. PIA ja Space Finland). Toimialan keskittymiä on Pirkanmaalla ja Oulussa.

Airbusin omistajavaltioiden yhteistyökutsuun osallistumisella voitaisiin Rinteen hallituksen määrällinen työllistämistavoite saavuttaa: Ostamalla Espanjan omistusta vastaava noin 4%n omistusosuus yhtiöstä Suomi voisi yhtiön uutena neljäntenä ” kotimarkkinavaltiona” kolmen nykyisen omistajavaltion konsortiosopimuksen mukaisesti edellyttää noin 12000 suoran ja kymmenien tuhansien epäsuorien työpaikkojen kehkeyttämistä arviolta noin viiden vuoden horisontissa. Tämä olisi saavutettavissa esimerkiksi yksistään Englannissa olevien kahden siipitehtaan siirtämisellä Suomeen. Konsernin valtava toimintavolyymi, tuotekirjo ja vuosittainen investointivolyymi huomioiden, tämä tavoite olisi täysin realistinen.

Suomi tarjoaa teknistaloudellisesti kaikki edellytykset tällaisen investointistrategian toteuttamiselle. Parhaimpana referenssinä tästä on Nokia yhtiön kyky 90 luvun alussa alle viidessä vuodessa kehkeyttää Saloon, Tampereelle ja Ouluun useita kymmeniä tuhansia elektroniikan työpaikkoja. Airbus konserni omaa tunnetusti ainutlaatuiset teollis/taloudellis/logistiset kuin myös kulttuuriset kyvyt synnyttää ja menestyksellisesti koordinoida ja verkottaa tuotantonsa kotimarkkina-maissaan omistajavaltioiden intressien mukaisesti.

Suomen valtion investointi olisi toteutettavissa valtiontalouden kannalta neutraalisti. Strategisesti vähämerkityksellisemmät pörssiosakeomistukset vaihdettaisiin osinkotuotoltaan ja riskiltään huomattavasti vakaampaan sijoitukseen Airbus SEssä. Todennäköisesti helpoimmin toteutettavissa oleva investointi menettely tämän strategisen työllistämistavoitteen saavuttamiseksi olisi ostaa Ranskan ja Saksan valtioilta kummaltakin n. 2 % Airbus konsernin ei julkisen kaupankäynnin kohteena olevia, konsortiosopimuksen oikeudet takaavia määräysvaltaosakkeita. Markkinahintaisesti hinnoitellen tämän kokoisen osakeomistuksen hinta olisi noin 4 miljardia euroa. Mahdollisesti vaadittava ylihinta eli preemio osakkeisiin sitoutuvasta määräysvallasta on yksi neuvottelukysymys konsortiosopimuksesta Ranskan, Saksan ja Espanjan kanssa neuvoteltaessa.

Ehdotuksen kansantaloudellisia, valtiontaloudellisia ja teollistaloudellisia tavoitteita ei ole asiantuntijoiden toimesta kiistetty tai pidetty epärealistisina. Päinvastoin, ne on sinällään nähty hyvinkin realistisina, mutta Suomen nykyisen -90 luvun alusta faktisesti Yhdysvaltoihin kiinnittyneen ulko-, ja turvallisuuspolitiikan kannalta erittäin vaikeasti toteutettavissa olevana. Yhdysvaltojen geopoliittisesta näkökulmasta kyseessä olisi sille selkeä strateginen menetys Euroopassa Saksan ja Ranskan eduksi. Tästä strategisesta jännitteestä juontuu mm. Yhdysvaltojen koventunut retoriikka Saksaa ja Ranskaa kohtaan, jotka omassa retoriikassaan ( vrt. esim tuoreeltaan yllämainittu Trappier Figarossa) myös ovat jatkuvasti koventaneet sanavalintojaan. 

Suomelle kysymys on siis äärimmäisen vaikea: Kansan- ja valtiontaloutemme kannalta valuuttapohjainen miljarditasolla oleva kauppatasevaje tällä toimi-alalla venyttää valtion kestokykyä kaikilla mittareilla kohtuuttomasti. Toisaalta tämä taloudellinen uhraus nähdään turvallisuuspolitiikkamme konservatiivisiivessä ainoana hyväksyttävänä ratkaisuna: -90 luvun alun poikkeustilanteessa Suomen poliittinen johto sitoi Suomen hahmotettavissa olevan tulevaisuushorisontin ajaksi ( 30 vuotta) osaksi Pentagonin pohjois euroopan sotilasdoktriinia. Tämä sitoutuminen oli luonteeltaan ja vaikuttavuudeltaan huomattavasti strategisempi, kuin mitä silloinen tai nykyinenkään pelkkä liittyminen puolustusliitto Natoon olisi ollut.

Kohtalon kysymys nykyiselle Antti Rinteen hallitukselle onkin: haluaako se turvata todella haastavien kansantaloudellisten tavoitteidensa toteutumista avaamalla neljän valtion ( Ranska, Saksa, Espanja, Suomi) keskeiset neuvottelut Airbus konsernin omistuksen kautta toteutettavalle ilmailu-ja avaruusteollisuuden tuotantoyhteistyölle. Tämän vastapainona hallitukselle syntyisi toinen ” kohtalonkysymys”. Miten hallita tästä syntyvä uusi turvallisuuspoliittinen jännite- ulko- ja turvallisuuspoliittisen asiantuntijan sanoin ” pyllistys Washingtonille ja Pentagonille Berliinin ja Pariisin eduksi”.

Suurpoliittisen jännitystilan oheisvaikutusten hallitsemiseksi Suomen ulkopoliittinen johto ( TP-Utva) luonnollisesti muotoilisi julkiset perusteet tällaiselle neuvottelu-mandaatille hyvin laveasti: Kansantaloutensa kestävyyden lisäämiseksi Suomi avaa yhtä-aikaiset rinnakkaiset tunnustelut Yhdysvaltojen, Yhdistyneiden Kuningaskuntien, Ranskan, Saksan ja Ruotsin kanssa sen selvittämiseksi, millä strategisilla tuotantoyhteistyöllisillä keinoilla nykyään Suomelle kestämätön kauppa-vaje ilmailu- ja avaruusteollisuudessa näiden valtioiden kanssa tavoiteltavien sopimusten kautta olisi tasapainoitettavissa. Todettakoon lopuksi, että koska kyseessä on k.o. vajeen pääosin puolustustus- ja huoltotaloudellisen epätasapainon poistamisesta, eivät WTOn ja EUn kaupan avoimuus ja kilpailurajoitussäännökset tällaisia neuvotteluja tai järjestelyjä rajoittaisi tai sääntele.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu